Kasvatus
Rocco Ranchilla kasvatetaan lännenratsastukseen painottuneita hevosia, pääosin roduissa quarter ja paint. Jokainen kasvattimme on tarkoin suunnitteltu, eikä laadusta tingitä ja jokaisen varsan vanhempi tähtääkin oman lajinsa laatuarvosteluun. Kasvattimme tunnistaa nimen alkuun tulevasta Rocco-liitteestä. Kasvattimme nimetään pääsääntöisesti isän nimen ensimmäisen kirjaimen mukaan.
Valtaosa Rocco Ranchin kasvateista jää kotitilalle, mutta joitakin kasvatteja myös myydään halukkaille. Lainaamme mielellämme myös ulkopuolisia oreja tammoillemme, jotta saamme kasvatuslinjoihimme myös uutta verta. Vastaavasti Rocco Ranchin orit ovat rajoitetusti tarjolla myös ulkopuolisille tammoille. Hankimme säännöllisesti myös uutta verta talliin, mikäli kiinnostavia varsoja on muilla myytävänä.
Kiinnostuitko omasta roccolaisesta? Meiltä voi kysyä tilausvarsoja haluamastaan yhdistelmästä, yleensä olen näihin myöntyväinen. Tilausvarsoja voi kysellä sähköpostitse vrtmiljuska @ hotmail.com tai Keskustassa yksityisviestillä. Myytävistä varsoista ilmoitan aina Keskustassa omassa aloituksessaan.

MYYNTIEHDOT
- Kasvatin perustietoja (nimi, sukupuoli, rotu, syntymäaika jne) ei saa muuttaa, mikäli ne on jo annettu.
- Kasvatti olisi hyvä rekisteröidä VRL:n rekisteriin (kasvattajanimi Rocco, syntymämaa Yhdysvallat, kasvattaja RORA6085).
- Kasvatin sivuille linkitetään kasvattajaksi Rocco Ranch.
- Kasvatin saa myydä eteenpäin, mutta tässä tapauksessa toivoisin ilmoitusta asiasta.
- Kasvatti saa kuollessaan muistosivun tai sivut tallennetaan vähintäänkin Web Archiveen ennen poistamista.
- Toivomme, että kasvatti kilpailisi painotuslajissaan ja kävisi oman lajinsa laatuarvostelussa. Nämä eivät kuitenkaan ole millään tapaa pakollisia!
SYNTYNEET KASVATIT 0 quarteria, 0 paintia
Syntyneet kasvatit löydät Virtuaalisen Ratsastajainliiton sivuilta.
Virtuaalitalli // a sim-game stable